Minä

Minä

Oululainen vuosimallia -97 ja keväänä 2016 valmistunut tytöntyllerö. Puoliksi thaimaalainen, puoliksi suomalainen ja kahden kulttuurin yhdistymä. Pituutta löytyy jopa ruhtinaalliset 160cm, eli pieni ja pippurinen pakkaus kyseessä. Rakastan lukemista, liikkumista, syömistä, nukkumista ja läheisiäni. Haaveena olisi päästä yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä ihan äidinkielenopettajaksi asti.













Armeija

Kipinä armeijaan vain tuli, ei sille muuta selitystä oikein ole. Tottakai sitä mietti, kun äiti on nuorempana suorittanut armeijan, ja poikaystävä sekä kaikki kaverijätkät oli lähössä inttiin kesällä. Intistä haen kokemusta elämää ja muistoja varten, haluan ylittää itseni ja saavuttaa jotain uutta, oppia uutta ja tietenkin suojella isänmaata.
Naisena ei ollut kutsuntoja, vaan valintatilaisuus. Omani järjestettiin Hiukkavaarassa, jossa vietin koko päivän. Siellä sain lisätietoa palveluksesta, kävin terveystarkastuksessa sekä isojen herrojen haastattelussa. Ilmoitin selvästi haluavani tälle kesälle inttiin, ja nimenomaan KaiPriin koiranohjaajakoulutuksen takia. Toukokuun lopulla tuli Puolustusvoimilta kirje, jossa sitten ilmoitettiin hyväksymiseni, annettiin litterat ja palvelukseenastumismääräys. Hetkeäkään en ole katunut inttiin menoa, enkä todennäköisesti tule katumaankaan.








Lääkintämiehenä

Alkuperäinen haave ois ollu päästä sotilaspoliisikoiranohjaajaksi (pitkä sana näi muuten). Haaveet kuitenki kaatuu, ja totesin ettei yhtää sitten mikää tunnu yhtä hyvältä. Seuraavana hakuvaihtoehtona oli eläinhuoltomies, joka meni siinä samassa ku skos. Kolmantena halusin sitten kirjuriksi, mutta paikat varataan yleensä osaaville sekä aseettomille. Meikäläiselle ei sitten jääny oikeen mihinkää muuhun mahiksia. Aukia oli harkinnu, mut viesti ei tuntunu siltä omalta et olisin aukiin asti lähteny. Totesin siinä sitten kouluttajalle, et jos aukiin pistetää nii se ois lääkintä-auk tai moto-auk. Kumpikaan näistä ei toteutunu, ja viimeiseen asti mulla oli tieto et puolen vuoden viestimieheksi tässä päädyttiin. Viimesillä hetkillä tuli kouluttajalle kuitenkin puhelu, jonka aikana hän katso mua suoraan sieluun ja kysy et kiinnostaako lääkintämiehen hommat. Totesin vaa et kyllähän se passaa, ja tässä sitä nyt ollaan neljän viikon kurssin jälkeen. Monen mutkan takaa tähänki on sitten päädytty, ja välillä mietitty et mihin sitä tuli ryhdyttyä. En kuitenkaa luopuis tästä hommasta enää mistään hinnasta. Oon saanu nii paljon hyödyllistä oppia niinki vähässä ajassa, joka tulee varmasti käyttöön myös siviilissä.